lauantai, 9. heinäkuu 2011

Tuntematon potilas

"Kuule mun toive, mä haluan pois
Eikö aikani täynnä jo ois?
Olen jo nähnyt tämän elämän, kaiken sain ja vielä enemmän
Kuule mun toive, mä haluan pois
Eikö aikani täynnä jo ois?
Tahtoisin lähteä kuin sotilas, terveisin tuntematon potilas"

Siis aivan ihana biisi! Arttu Wiskari - Tuntematon potilas! Tuo biisi kertoo alzheimeristä, tajusin sen vasta parin kuuntelukerran jälkeen. Tuli mieleen naapurini, jolla on kyseinen tauti. Ajatella ettei naapurista osannut silloin aikoinaan huomata, mitä sille on tapahtumassa. Se oli ihan normaali ihminen, ehkä hieman omalaatuinen, mutta eikai se nyt tuonlaista tautia ansaitse, tuskin kukaan muukaan ansaitsee.

Hassua että vielä jonkun aikaa sitten se naapuri juoksenteli tuolla tietä pitkin vähän kerrallaan....kävelyä, juoksua pätkä, kävelyä, mutta nykyään sitä ei ole näkynyt ulkona enää ollenkaan. Tauti on tainnut viedä sen sänkyyn - ihan niinkuin äiti sanoi. Toisaalta olihan se arvattavissakin ettei naapuri kauan enää juoksentele ulkona vapaana ja mieli keveänä.

Miltä se tuntuu kun näet ihmisen joka on jostain niin tuttu, mutta et vaan muista kuka se on. Tai sinulla on kädessäsi sakset, muttet muista mitä niillä tehdään. Miltä se tuntuu kun lopulta et syö et juo? Lopulta et muista enää itseäsi. Kuulostaa aivan hirveältä tavalta vanheta ja kohdata kuolema! Voi alzheimer.

Tekisi mieli soittaa pianoa. Olisi hienoa osata soittaa sitä ja kokeilla juuri tätä Arttu Wiskarin biisiä. Huilullakin sitä voisi kokeilla. Siinä olisi projektin tynkää....ehkäpä sitten Torniossa niinä pimeinä ja tylsinä iltoina soittelen.

"Faija anna mun ajaa mökkitie
lupaan että saunaan vettä vien
muistan kivet ja kannot tän soratien
mielessäni olin Henri Toivonen
ralli idoli pienten poikien
faija nauroi, mutsi pelkäsi katsoa"

Hyvää yötä!

 

 

 

 

lauantai, 21. toukokuu 2011

No hei taas!

Eksyin tänne pitkän ajan jälkeen (epäilin muistanko enää tunnustanikaan).

Sitä osaa jälkeenpäin nauraa teini vuosilleen ja varsinkin niille kirjoituksille! :) Mitä kaikkee sitä onkaan tullu kirjotettua! Voi voi, kaikkea ei aina kannattaisi kertoa! Mutta hei onko sillä sitten niinkään väliä? Internethän on valtava, tuskin kukaan "tärkeä" tätä blogia koskaan löytää (i hope so!).

Pohdin tässä olenko muuttunut noilta ajoilta ollenkaan....mitenkä musta tuntuu, että en? Siis oikeasti c'moon girl! Ympäri tullaan, yhteen mennään, mikään ei muutu ja sehän ärsyttää :D No mikä toiki nyt taas oli?

Kirjoitinko mä tänne viimeks yläasteella? Vai kauppis aikoina? Mitä häh? Mitenkä mä en muistanu tätä mun rakasta blogiani muutaku vasta nyt :D Tulee hirveesti pieniä rivejä sinne sun tänne, kappaleiksi niitä meilläpäin kutsutaan, mutta rivi toi pikemminkin on?

Mutta siis niin. No enkai mä nyt se ihan sama persoona ole kuin ennen. No en ole, sovitaan niin. Itseasiassa monikin asia on muuttunut....muutin Tornioon (what the hell!!) opiskelujen perässä ja tadaaa! täällä sitä ollaan Lapissa med poikaystävä ja koira. Oliko sitten fiksua laittaa rasti ruutuun ja lähtee da Tornioon? Voisin ainakin nyt kyseenalaistaa sitä päätöstä :DD

Tornio on silleen ihan jees pieni kaupunki (välillä vähän liiankin pieni) ja nätti, mutta kun miettii tätä elämää täällä niin voisi ihan yhtä hyvin kysyä, että mikä elämä?! Mitenkä ne mun päivät täällä meneekään....oliko se, että kouluun, kotiin, kauppaan, koiran kans ulos, kouluun, kotiin, kauppaan, koiran kans ulos. Tais se olla joo. Aika helvetin mielenkiintosta!! Täällähän on toki kivoja rantapolkuja, puisto, tanssikoulu, kiipeilysysteemi jne x 100, mutta kätevästi niihin ei voi/pysty osallistuun....kiitos hermostojuttu! Mäkin rakastan sua.

Harkisin hetken aikaa kampusvaihtoa ihan kokonaan jonneki muualle, Nurmijärvi sounds great, mutta sit taas joutuu raahaa noita kamoja sinne sun tänne ja alottaan periaatteessa alusta sen "kotiutumisen". Tornioon tullessahan ne ekat päivät ja viikot oli ihan hirveitä....uusi kaupunki ja miljoona kilometriä kotiin, kavereille, kaikkalle. Suunnilleen itkin päivästä toiseen ja tsemppasin itseäni huomiseen päivään. Sain sitä paitsi vielä soluasunnon! NO EI SAATANA! No joo oli Anna ihan kiva kämppiksenä, mutta aina ei mee ihan putkeen. Yksiöitä täällä saa metsästää giljotiinin kanssa eikä siltikään tahdo löytyä - ja jos löytyy niin vuokra on jotain ihan hirveetä. Siis miten voit maksaa 600 € vuokraa + vesi ja sähkö päälle? Hei oikeesti jollain opintotuella no chance! Noh mutta nykyään asutaankin sitten poikaystävän (ja koiravauvan) kanssa yhdessä saman katon alla. Aika jännää....vai onko? :DD

Tästä tuli jotenkin negatiivinen kirjotus taas. Tyylisuuntaus ois aika jees jo pikku hiljaa, mutta opettajan sanoilla "suomalaiset on hyviä valittaan" kuittaan tämänkin :D Kiitos näkemiin ja huomenna (ehkä) alotan ihan uuden kappaleen - ja ihan erilailla.

sunnuntai, 16. maaliskuu 2008

Ana Johnsson - We Are

See the devil on the doorstep now (my oh my)
Telling everybody oh just how to live their lives
Sliding down the information highway
Buying in just like a bunch of fools
Time is ticking and we can't go back (my oh my)

What about the world today
What about the place that we call home
We’ve never been so many
And we've never been so alone

[Chorus]
You keep watching from your picket fence
You keep talking but it makes no sense
You say we're not responsible
But we are, we are
You wash your hands and come out clean
Fail to recognise the enemies within
You say we're not responsible
But we are, we are, we are, we are

One step forward making two steps back (my oh my)
Riding piggy on the bad boys back for life
Lining up for the grand illusion
No answers for no questions asked
Lining up for the execution
Without knowing why

[Chorus]
You keep watching from your picket fence
You keep talking but it makes no sense
You say we're not responsible
But we are, we are
You wash your hands and come out clean
Fail to recognise the enemies within
You say we're not responsible
But we are, we are, we are, we are

It’s all about power then
By taking control
Breaking the will
Breathing the soul
They suck us dry till there’s nothing left
My oh my, my oh my

What about the world today
What about the place that we call home
We' ve never been so many
And we've never been so alone....

So alone

[Chorus]
You keep watching from your picket fence
You keep talking but it makes no sense
You say we're not responsible
But we are, we are
You wash your hands and come out clean
Fail to recognise the enemies within
You say we're not responsible
But we are, we are, we are, we are

It’s all about power then (we are)
By taking Control (we are)
Breaking the will (we are, we are)
Breathing the soul (we are)
They suck us dry till there’s nothing left (we are, we are)
My oh my, my oh my

We are
We are (its all )
We are
We are, we are (take control)
We are
We are
It’s all about power
By taking control.

Punaviini on jonkun mielestä hyvää.

maanantai, 10. maaliskuu 2008

Keskustelu

Tero sanoo:
hei...

Liinukka  sanoo:

mooooi
mitäs sä

Tero sanoo:
ei kai ihmeitä...

Liinukka  sanoo:
 :)

Tero sanoo:
töitä ja sit nukkumisen yrittämistä.

Liinukka  sanoo:

eiks tuu uni

Tero sanoo:
ei. ja heräilen ja nukun hirveän kevyesti.

Liinukka  sanoo:
 :(
mulla on vähä sama

Tero sanoo:
voe itku...
se o välillä täyttä tuskaa...

Liinukka  sanoo:

niinpä
mä en vaa heräile mut pyörin sängyssä
sillee puoliunessa

Tero sanoo:
semmosta jotakin.
joskus nukun mutta herään aamuyöllä...

Liinukka  sanoo:

jep
ja sillonki jos on mukamas nukkunu hyvin niin aamulla tuntuu et ei jaksais avata silmiä

Tero sanoo:
mä pääsen kyllä ylös ja työmatkalle, mutta joskus työpäivän alku on todella kamala.
ei vain jaksa.
ja jotenkin käy kuin puolella teholla. ei pysty siihen mihin haluaisi.

Liinukka  sanoo:

nii
ja sit kiukuttaa

Tero sanoo:
turhauttaa ainakin.

Liinukka  sanoo:

jep

Tero sanoo:
työkaverit järjestelee asioita, ja itse ei pysty ku just hetkeksi keskittymään siihen mitää tekee..

Liinukka  sanoo:

niinpä
yritä sit väsyneenä jotain matikkaaki laskee heti aamusta...
ja muutenki menee yöunet ku miettii mitä on tullu tehtyä...se soittelu juttu ja se et mun isä tykkää juoda...

Tero sanoo:
onko se soittelujuttu jatkunut sittenkin?

Liinukka  sanoo:

ei

Tero sanoo:
varmasti ei?

Liinukka  sanoo:

ei oo

Tero sanoo:
*ankarana* se immeinen on jo nyt tehnyt sua kohtaan rikoksen, joka on yleisen syytteen alainen. sehän vihjaisi sulle maksusta. kaikkineen todella kurja koukero 

Liinukka  sanoo:

nii
en sit tiiä pitäskö siit tehdä mitää juttua

Tero sanoo:
no mä en halua painostaa enempää sinua. mutta halauisin kuulla että saat mielenrauhan siitä asiasta.
isäsi juomisessakin on jo ihan tarpeeksi taakkaa nuorelle naiselle...

Liinukka  sanoo:

no ei se oo juono n. 2-3 kuukauteen mut kuiteski...

Tero sanoo:
mun siskoni joi ankarasti toista kymmentä vuotta. pari kertaa jo pelättiin että kuolee pois...
Liinukka  sanoo:
 :(

Tero sanoo:
joten tietenkin muutaman kuukausi on jo jotakin, mutta asiat muuttuu kamalan hitaasti.

Liinukka  sanoo:

nii
ku se on sit vaa niin et jos se on kauan juomatta niin sitte kun se taas ottaa niin on sen verran juonu että kaatuu lattialle ja siinä viettää yönsä

Tero sanoo:
:/

Liinukka  sanoo:

nii
on nähty monta kertaa

Tero sanoo:
eikä o taatusti mukava se seuraava päivä...

Liinukka  sanoo:

ei
ku ei haluis sanoo pahasti mut silti tekis mieli...
haittaaks sua jos laitan tän keskustelun blogiini...
en mä laita mitään nimiä tai mitään

Tero sanoo:
ei haittaa.

Liinukka  sanoo:

ok

Tero sanoo:
saat laittaa.

Liinukka  sanoo:
 :)
ku se auttais P:tä ymmärtään

Tero sanoo:
hyvä jos voi olla hyödyksi

Liinukka  sanoo:

aina
 
Tero sanoo:
tokko ny aina 

Liinukka  sanoo:

 :D
yleensä

Tero sanoo:
no seki o jo paljon.

Liinukka  sanoo:

jep

Tero sanoo:
onko sulla pääsiäiseksi suunnitelmia?

Liinukka  sanoo:

ei...
kotona varmaan
sä?

Tero sanoo:
mennään tukholmaan pitkäperjantaiksi. lauantai-iltamyöhällä menen pääsiäiskirkkoon soittamaan.
Liinukka  sanoo:
wau
mitä sä soitat

Tero sanoo:
sähkökitaraa vissiin sitten...
tai bassoa. en tiiä vielä.
kuhan ei pianoa tai urkuja tarvi, ku en osaa 

Liinukka  sanoo:

 ^^ okei
Tero sanoo:
alttonokkiskin voisi tulla kyseeseen...

Liinukka  sanoo:

 :D
mut joo...kai mun pitäs mennä nukkuun

Tero sanoo:

joopa joo.. sitte pitäisi miun soittaa pari puhelua...
noniin. nyt voi sitten oikein hyvällä syyllä toivottaa hyvää yötä ja kauniita unia.

Liinukka  sanoo:

samoin sulle  :)

Tero sanoo:
*nallen ojentamus*

Liinukka sanoo:
mitä toi meinas :D

Tero sanoo:
ojensin siulle virtuaalisesti uninallen 

Liinukka  sanoo:
aijaaa
kiitos 
*ojentaa sulle nallen*

Tero sanoo:
nallenvaihto 
mutta ny puhelimeen, että pääseepi sitten uinumaankin.

Liinukka  sanoo:
jep :)

Tero sanoo:
*vilkutus*

Liinukka  sanoo:
*vilkutus*

tiistai, 4. maaliskuu 2008

Ei otsikkoa

Se on jo pari kuukautta etsiny keinoo tai loitsuu,
jolla vois vastustaa väkivaltasta hoitsuu
ja miettiny pakokeinoo aikuisten maailmassa,
lasten vankilassa sitä ei oo olemassa.
Päiväst toiseen loputtomii käytävii kulkee
ja hoitsut sille lisää lääkkeitä tunkee.
Ei muuten mut se ei tajuu täst elämäst mitään,
kukaan ei oo pysähtyny sen vuoks hetkekskään.
Koska toivo on jo menny, se on jo kakstoista,
ei siitä voi tulla mitään erikoista.
Ei sen vanhemmat sitä hoitanu ei sitä muutkaan kyl tee,
ei kai muutakaan vaihtoehtoa ku se huoneeseensa sulkee,
ohan sillä siellä julisteit ja lehtiä,
parempi seki ku sen antaa kadul vetelehtiä,
se on yhden huoneen vanki, se ehkä pahalt tuntuu,
mut oikee annostus auttaa sitä turtuu.

Tiedän paljon vastapäisen talon ihmisistä,
katon niitä kaiket päivät verhojen välistä.
Tääl ei tapahdu mitään, mulla ei oo täällä ketään,
mä en tajuu miks mua vielä pidetään
niinkuin oisin tehnyt jotain pahaa, ainoo rikos oli,
et mun mutsii ohjaa kuningas alkoholi,
faija kuoli ennenkuin mä edes muistan sitä,
nyt oon paikassa jossa nää tyypit ei välitä.
Ne tunkee lääkkeitä jos pidän meteliä,
nää kaikki lapset tässä laitoksessa on veteliä,
katon maisemaa ja mietin miks oon täällä paikkaan,
mun sisko sano ettei tää oo oikeesti mun paikka.
Oon kuullu mitä kaikkee ihmiset voi tehdä,
kuinka mä oon poikkeus, ainoo oikeuteni on nähdä
vastapäisen talon elämää, mä jään paljosta paitsi
ja taas lääkkeitä ne levottomuuteen havaitsi.

Taas pikku prinsessa istuu ikkunassa, aikuisten rakentamassa vankilassa,
suu pysyy kii, silti apuu huutamassa, ilman rakkautta se istuu ikkunassa.
Taas pikku prinsessa istuu ikkunassa, kohta kaksi kuukautta läähehumalassa.

Hyvä biisi, ei sen kummempaa.

Ei oikeestaan mitään kerrottavaa...